Kun kotona on asiat hyvin, on maailman myllerrystä helpompi ymmärtää ja kestää.
Koti, turvallisuus ja hyvinvointi ovat Lapuan kansalaisopiston ja samalla kaikkien Kulttuurikeskus Vanhan Paukun toimijoiden yhteisiä teemoja alkavalle lukuvuodelle.
Meillä opiskelet hyödyllisiä tietoja ja taitoja, mutta yhtä tärkeää on opiskelu ja harrastaminen oman hyvinvoinnin
ylläpitämiseksi.
Hyvinvoiva ihminen on arjessaan toimintakykyinen ja selviää
paremmin erilaisista ongelmatilanteista.
Voidaan puhua henkisestä huoltovarmuudesta, henkisestä kestävyydestä, joka on osa koettua turvallisuutta ja hyvinvointia. Henkinen huoltovarmuus tarkoittaa sitä, että luotamme yhteisöömme ja sen kantokykyyn ongelmatilanteissa. Luotamme myös toisiimme ja pystymme asettumaan toisen ihmisen asemaan: kuulemaan ja ymmärtämään aidosti, mitä hän meille kertoo. Voidaan puhua myös tunnetaidoista, empatiakyvyistä, resilienssistä. Yhtä kaikki, puhutaan ihmisenä olemisesta, sydämen sivistyksestä.
Kaikki yhdessä tekeminen, olipa se sitten musiikkia,
liikuntaa, kuvataiteita, kädentaitoja tai kieltenopiskelua, lisää luottamusta
ja turvallisuuden tunnetta. Luottamus toisiimme on liima, joka pitää
suomalaisen yhteiskunnan kasassa.
Lapuan kansalaisopiston kursseilla kotiteeman puitteissa
opitaan lukuvuoden aikana uutta ylläpitäen samalla tärkeitä taitoja, joita tarvitaan niin arjessa, työelämässä kuin koko yhteiskunnassamme toimimisessa. Kansalaistaitokursseja löytyy aina taloustaitokurssista hätäensiapuun,
digikursseihin, varautumisluentoihin ja korjausompeluun.
Sydämen sivistys kasvaa yhdessä tekemällä ja kokemalla. Tämä
on ollut kansalaisopistojen tärkeä tehtävä koko historiansa ajan - kannatella
yhteiskunnallista eheyttä, mahdollistaa osallisuuden kokemukset, kasvattaa
sydämen sivistystä.
Hyvää lukuvuoden alkua toivottaen,
Mari-rehtori
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti