keskiviikko 22. kesäkuuta 2022

Lapuan kansalaisopiston ukrainalaisille suunnatut hygieniapassikurssit avaavat ovia työelämään

 

Lapuan kansalaisopisto tarttui toimeen ja järjesti pikaisella aikataululla kaksi hygieniapassikurssia ukrainalaisille. Kurssin ja testin on nyt suorittanut liki 70 ukrainalaista, ja tulevalla syyskaudelle on kolmas kurssi jo suunniteltuna.

 

Hygieniapassi on tärkeä olla olemassa työllistymisen kannalta. Hygieniapassia vaaditaan varsin monissa työtehtävissä mm. sosiaali- ja elintarvikealalla.

 Lähialueilla ei ukrainan kielellä toteutettua kurssia ole järjestetty ja Lapuan kansalaisopiston kursseilla olikin osallistujia ympäri Etelä-Pohjanmaata. Lapualla asuvia ukrainalaisia kurssilla oli kuitenkin eniten.

Kurssien ja testien järjestelyt ovat vaatineet enemmän resursseja ja työtä kuin suomenkielisessä toteutuksessa. Kursseilla oli ukrainankielinen opettaja, jonka kanssa ensin opiskeltiin perusasiat elintarvikkeiden turvallisesta käsittelystä. Opettaja Svitlana Chernysh  on koulutukseltaan elintarvikealan insinööri, ja etenkin mikrobiologia on hänellä hyvin hallussa. Svitlana saapui Suomeen keväällä ja tällä hetkellä hän työskentelee osa-aikaisesti Evijärven kunnassa.

Opettajan ja testin vastaanottavan viranomaisen lisäksi toteutuksessa tarvittiin ukrainan kielen virallinen kääntäjä, joka  käänsi testikysymykset ukrainaksi ja oli lisäksi mukana testitilanteessa tulkkaamassa testin virallisen toteuttajan ohjeita.

 - Halusimme omalla panostuksellamme ja koulutusosaamisellamme tukea lähialueelle saapuneiden ukrainalaisten työllistymistä, kertoo kansalaisopiston rehtori Mari Takamaa.  Olemme järjestäneet kevään aikana myös suomen kielen koulutusta. Kaikilla kursseilla opiskelijat ovat olleet todella motivoituneita uuden oppimiseen. Osallistujat ja kurssit ovat kohdanneet lähialueiden maahanmuuttokoordinaattoreiden avustuksella.

 - Tässä haastavassa tilanteessa on tärkeää löytää nopeasti mielekästä tekemistä ja sisältöä päiviin joko opiskelun, harrastusten tai työn kautta.  Kansalaisopisto on melkoisen ketterä toimija järjestämään tarpeen tullen nopeastikin erilaisia koulutuksia,  kertoo Takamaa.

Monen osallistujan kurssimaksun maksoivat erilaiset järjestöt, jotka haluavat olla mukana tukemassa ukrainalaisia oman elämän uudelleenrakentamisessa. Myös kuljetuksissa kurssipaikalle  saivat ukrainalaiset apua. -Tuntuu todella hyvältä, että niin moni oli mukana auttamassa ja tukemassa erilaisissa järjestelyissä.  Yhteistyössä todella on voimaa! Upeinta oli kuulla monelta osallistujalta itseltään, että työllistyminen oli jo tapahtunut tai tapahtumassa lähiaikoina. Työn kautta toteutuu itsenäinen elämä, ja siihen ukrainalaisilla on selkeä pyrkimys, toteaa Takamaa.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti