keskiviikko 11. joulukuuta 2019

World café, kahvin virkistävää vaikutustako olisi tarjolla?


Kahville meno on täynnä positiivisia odotuksia, lupausta mukavasta rennosta hetkestä, jos on menossa yhdessä muiden kanssa, innostavaa keskustelua ja joka tapauksessa kutkuttavia tuoksuja ja makuja.



Minun mielikuvissa kodikas kahvila huokuu lämpöä, värejä, huumaavia tuoksuja ja puheensorinaa.
Tarjoilutiskin lasin takana on sen seitsemää sorttia ja kukkuroittain pehmeitä unelmia silmänruuaksi ja
makunystyröitä herättelemään. Kuinka mukavaa onkaan istahtaa ystävää vastapäätä, tähän vuodenaikaan
availla toppakerroksia, siemaista kuumaa juomaa, haukata herkkua ja nojautua selkänojaa vasten makujen sulaessa suuhun.
Vaihtoehtosesti pahvimuki ja pipari yleisötapahtumassa tai kaupan kahvituspöydän läheisyydessä. Mielelle lämmin hetki, puheen sorina ja tuoksut ovat yhteistä näille kahdelle erillaiselle hetkelle.

Kaukaapa lähdin lähestymään aihetta ja
luultavasti kohta joudun hakea kupponen kuumaa,
sen verran tehokkaita olivat mielikuvamatkani.

Kahvila sana löytyy myös World Café - menetelmästä,
jossa saadaan osallistettua isokin joukko ihmisiä
yhteisen asian käsittelyyn.

Menetelmästä on useita variaatioita toteutuksessa, kuten vaihtavatko ihmiset
eri pöytiin edeten kuten rastilta rastille vai liikkuvatko kysymykset. Tunnelmaltaan
keskustelutilaisuudesta pyritään saamaan lämmin ja mukava, kuin kahvilassa ikään. 


Lapualla on 19.2.2020 ensimmäinen Ittelle, yhyres-ilta otsikolla Lapualaisten nuorten asialla.
Siellä käytämme deliberatiivista World Café -menetelmää, joka on pehmeä, vuorovaikutteinen ja
demokraattinen, äänestyksineen kaikkineen. Tilaisuus kestää noin 2,5 tuntia.
Deliberatiivisen (puntaroivan) World café menetelmän on kehittänyt professori Lyn Carson. 
Täällä Lapualla illan ohjelmaa rakentuu seuraavasti:
- Käsiteltävän teeman mukainen alustus, jonka jälkeen kahvikupposen kanssa
- jakaudutaan pienryhmiin keskustelemaan fasilitaattorin johdolla ensimmäisestä
isosta kysymyksestä noin 15 min. 
- Seuraava kysymys jaetaan ryhmille keskusteltavaksi. Kysymyskierroksia on yhteensä 2-3. 
- Ideat kootaan yhteen ja niistä äänestetään parhaat ja lopuksi tuloksista tehdään yhteenveto. 

Ittelle,yhyres -illassa on tavoitteena löytää konkreettisia tapoja lisätä lapualaisnuorten hyvinvointia. Illassa on fasilitoijia ideoimisen ja ryhmien tukena, tietotekniikkaa tulosten keräämiseen,
äänestykseen ja yhteenvetoon ja ammattilainen tekniikkaa hoitamassa.

Lämpimästi tervetuloa Vanhan Paukun kulttuurikeskuksen Alajoki -saliin 19.2.2020 klo 17.30
Ittelle, yhyres -iltaan, lapualaisten nuorten asialla.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy, mutta ilmoittautuminen tarvitaan ryhmämäärien ja tarjoilun vuoksi.
Ilmoittaudu tästä: https://www.opistopalvelut.fi/lapua/course.php?l=fi&t=4882

T: Hanna



torstai 14. marraskuuta 2019

Yhteisöllisyys JEE ja vähän kartoitusta nuorten tilanteesta.



Olemme täällä länsimaissa ja Suomen saloilla oppineet ajattelemaan että jokainen on oman onnensa seppä ja kaikki hoitavat omat ja lähiomaisten asiat. Elämme yksilöllisessä (individualistisessa) kulttuurissa. Yleiset asiat ja pulmat annetaan viranomaishartioille ja korkeintaan vähän nuristaan jos ei mene oman toiveen mukaan. Niinpä olemme enemmän ja enemmän vetäydytty omiin koti/työ/harrastukset lokeroihin.
Pirjo Lindforsin artikkeli vuodelta 2007 yhteisöllisyyden terveysvaikutuksista on vakuuttavaa luettavaa edelleen.
Hänen mukaansa tekniikan kutistaessa välimatkoja maailmassa ja helpottaessa yhteyksien luomista, yksinäisyys
sen kun lisääntyy. Emme toimi enää riittävästi yhteisön jäseninä, emme jaa samalla lailla kuin ennen vanhaan arvoja ja käyttäytymistapoja jotka auttaisivat itseämme ja muita mukautumaan joukkoon. Siksi emme koe olevamme vahva osa yhteisöä, emmekä saa riittävästi yhteisön tarjoamia positiivisia tunteita kuten ymmärrystä, arvostusta, rakkautta, merkityksellisyyttä ja suomalaisia kauhistuttavaa kosketusta. Näiden puutostilojen lisäksi meillä on katkoksia tietojen, taitojen, toimintamallien ja tunteiden käsittelyn siirtymisessä sukupolvelta toiselle eikä se onnistu aina sukupolven sisälläkään. Ja koska ei ole ympäristön painetta, roolimalleja ja normeja, on helppoa antaa virran viedä etsien nopeita mielihyvän lähteitä, elää epäsäännöllistä elämää, syödä miten sattuu, nukkua liian vähän tai liikaa ja olla välittämättä omasta terveydestä. Jonkinlainen säännöllisyys arjessa yhdessä muiden kanssa oli aika fiksua elämisen mallia edellisiltä sukupolvilta.

Siispä yhdessä, itse osallistuen, voidaan itselle tärkeitä asioita parantaa ja siitä hyötyvät kaikki. Se on se
taikasauva joka saa ihmeitä aikaan ja lisää onnellisuutta. Netin maailmasta näkyy että yhteisöllisyys on nouseva
trendi. Pikahaulla löytyi ideoita tyhjilleen jääneiden kauppakeskusten muuttamisesta asunnoiksi ja yhteisöllisiksi
oleskelupaikoiksi. Eri alojen etätyöntekijät kokeilevat yhteistä työtilaa paloasemalla hyvien internetyhteyksien luona.
Hostellit ovat nousussa yhteisöllisyytensä vuoksi. Järjestöissä olevien vapaaehtoisten määrä on kasvussa. Hyvältä
ja yhteisölliseltä kuulostaa, aletaan mekin!

Ittelle, yhyres -hankkeessa on nyt hyvä tilaisuus lähteä liikkeelle tutustumaan muihin ja miettimään yhyres tärkeitä
asioitamme. Olen selvitellyt lapualaisnuorten tilannetta ja on mukava tietää että Lapualla on paljon onnellisia nuoria!
Soittokierrokseni työkseen nuorten kanssa toimiville nosti lisääntyneistä ongelmista esiin ahdistuksen, masennuksen
ja kiusaamisen. Nuuska on valitettavasti muotia.

Ongelmiin pohdimme yhteisöllisesti korjausliikkeitä Kulttuurikeskus Vanhan Paukun Alajoki-salissa 19.2.2020. Tervetuloa!
Kerron tarkemmin tapahtumasta ja siihen liittyvästä koulutuksesta seuraavassa postauksessa. Edelleen jos haluat
kertoa oman näkemyksesi nuorten ongelmista, laita s.postia minulle

Alla poimintoja Kouluterveyskyselyn tuloksista Lapualta. 
  
T: Hanna

Kouluterveyskyselyn tulokset julkaistiin 17.9.2019 
(THL:n sähköinen tulospalvelu) ja sieltä näkee että

Lapuan yläkoulun 8. -9. luokkalaisista on erittäin tyytyväisiä elämäänsä 33.4%, kun koko maassa
luku on 30,6%  ja lukiolaisista pojista on elämään täysi tyytyväisten osuus
Suomen korkein eli 51,6%. Myös ammattikoulun opiskelijoista ilmoitti kaiken olevan mallillaan
5,1% enemmän kuin vuoden 2017 tuloksissa. 

Päivittäin vähintään tunnin liikkuvien osuus on kasvanut varsinkin yläkoululaisilla.

Lukion 1.- 2. luokkien tyttöjen ylipainoisten määrä on laskenut, yläkoulussa ja ammatillisessa oppilaitoksessa ylipainoisten määrä on kasvanut. 

Alle 8 tuntia yössä ilmoitti nukkuvansa vajaa puolet yläkouluikäisistä ja ammattikoululaisista vähän yli puolet. Lukiolaisista vastaava luku on 36,5% eli hieman useampi heistä nukkuu 8 tuntia.

Täysin raittiiden osuus on pienentynyt, mutta myös tosi humalassa ainakin kerran kuukaudessa
olevien määrä on pienentynyt. 

Tupakkaa on ainakin kerran kokeillut 40% yläkoulun 8. - 9. luokkalaisista, 46,3% Lukiolaisista ja 66,4% ammattikoululaisista. Kokeilijoiden määrä on kasvanut edellisestä tutkimuksesta kaikissa ryhmissä. Kaverien nuuskan käytön hyväksyy useampi kuin edellisessä tutkimuksessa. 

Vähintään kaksi viikkoa kestäneestä masennusoireilusta ilmoitti kärsivänsä 15,1% yläkoulun
8. - 9. luokkalaisista, 10,4% lukiolaisista ja 8,3% ammattikoululaisista. 

maanantai 21. lokakuuta 2019

Nuorten murheiden keruuta!

Hei vaan, olen Peltotuvan Hanna Lapualta.
Niin, kukako olen? Olen neljän jo aikamiehen äiti ja yhden
kultakimpaleen isoäiti, yrittäjä, muotoilija, kansalaisopiston
tuntiopettaja, (varovasti sanoen) taiteilija ja nyt syyskuun puolesta
välistä hanketyöntekijä täällä kansalaisopiston Ittelle,yhyres! -
hankkeessa. 
Nyt on aika kääriä hihat ja ryhtyä tekemään konkretiaa hankkeen
tavoitteista yhdistää voimat tuottamaan lisää yhteyttä ihmisten
välille ja hyvinvointia lapualaisille. 
Ihan ensiksi täytyy määrittää ne korjausta vaativat asiat. Lapua on
hieno paikka, jossa on paljon elämää ja siksi myös erilaisia
vikakohtia, kuten kaikilla muuallakin. Rajausta täytyy tehdä kun ei
sitä taikasauvaakaan omista, joten olemme päättäneet perehtyä tämän hankkeen puitteissa  ensin nuorten ongelmiin.
Vuosittain järjestettävä kohtaaminen päättäjien, virkamiesten ja nuorten välillä oli Nuorisotalolla 17.9.2019. Siellä nousi esiin voisiko sanoa kesto-ongelmia. Kiusaaminen pysyy, kiusaajat ja kiusattavat vain vaihtuvat, kurjaa on että kiusaaminen on entistäkin helpompaa somen kautta. Lisäksi häiriköinti, liikennekäyttäytyminen ja koulukyydit ovat samoin mukana sitkeästi roikkuvia murheita.
Ratkaisua vaan ei ole helppo löytää, mutta yhdessä ongelmien kimppuun oli hyvä resepti illasta!
Entä vielä esiin nousemattomat murheet?
Niitä olen nyt keräämässä ja toivon sähköpostilla hanna.peltotupa@opetus.lapua.fi viestiä
minkälaisia ongelmia eri ikäisillä nuorilla on nyt Lapualla, tämän vuosikymmenen lopulla. 

Ongelmia pohditaan ja ratkaisuja etsitään toivottavasti isolla porukalla keskustelufoorumissa Kulttuurikeskus Vanhassa Paukussa helmikuun 19. päivänä 2020.

Lämpimin syysterveisin: Hanna

keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Tehdään ittelle, yhyres!

Lapuan kansalaisopiston Ittelle, yhyres! -hanke toteuttaa omalta osaltaan Lapuan kaupungin strategiaa, Onnen reseptiä.  Onnen reseptin tärkeinä ainesosina ovat yhteisöllisyys ja sen tukeminen sekä yhteistyö, joka ylittää perinteiset toimialarajat.  Hankkeessa hyödynnetään kokeilevan kehittämisen menetelmää, joka on yhteydessä Lapuan kaupungin kokeilevaan innovointiin rohkaisevaan toimintakulttuuriin. 
Hankkeella otetaan käyttöön osallistuvan demokratian menetelmiä, joilla edistetään kaupungin viranhaltijoiden, luottamushenkilöiden, yhdistystoimijoiden, kaikkien kuntalaisten mahdollisuuksia tulla kuulluksi sekä voimaannutetaan toteuttamaan esille nousevia kehittämistoimenpiteitä sekä itse että eri toimijoiden yhteistyöllä.

Hankkeella on kolme keskeistä teemaa:

1. Aktiivisen kansalaisuuden kehittäminen
2. Yhdistysten ja järjestöjen toiminnan tukeminen
3. Kansalaisopiston tarjoaman opetuksen uudistaminen

Teemat ovat suuria kokonaisuuksia, mutta suuretkin tavoitteet on saavutettavissa, kun mukana toimijoita monelta eri sektorilta. 
hankkeen ensimmäinen palaveriselfie!

Hanke käynnistyy varsinaisesti syyslukukaudella 2019, mutta ensimmäisiä askeleita kohti tavoitteita otettiin jo kuluvalla viikolla kontaktoimalla lapualaisia yhdistyksiä 9.5. olevien järjestömarkkinoiden yhteydessä.  Perjantaina 10.5. istuttiin kaffikupposen kera ideoimassa käytännön toimenpiteitä yhdessä Leader Aisaparin ja Lapuan kaupungin nuorisotoimen kanssa. 

Tämä blogi toimii hankkeen äänitorvena ja samalla myös päiväkirjana. Tervetuloa tekemään ja toimimaan Ittelle, Yhyres!  -hankkeen kanssa!