maanantai 9. marraskuuta 2020

Opetellaan olemaan - etänäkin läsnä

 Kansalaisopistoja ja vapaata sivistystyötä on pidetty yhteisöllisyyden tyyssijana. Meiltä odotetaan, että mahdollistamme vuorovaikutuksen, tarjoamme mahdollisuuksia yhdessä olemiselle ja yhdessä tekemiselle. Ja sen haluammekin tehdä. 

Elämme 2020 luvun alkua ja digitaalisuus on arkea. Kansalaisopistokin elää ajassa ja haluaa tuoda toimintatapoihinsa digitalisaation hyödyt. Verkkovälitteinen koulutustarjonta mahdollistaa oppimisen entistäkin useammalle parantaen saavutettavuutta. Verkkotarjonta ei toki poista kaikkia saavutettavuuden ongelmia, mutta pureutuu joihinkin niistä. Esimerkiksi aikatauluongelmat, maantieteellisestä sijainnista johtuvat vaikeudet tai jotkut terveydellisistä syistä ryhmässä osallistumisen esteet, joitain mainitakseni, voidaan ohittaa verkko-oppimisen avulla. Verkkovälitteisten opiskelumahdollisuuksien tarjoaminen ei meidän toiminnassamme syrjäytä niitä yhteisöllisiä toimintatapoja, jotka on ihmisiä voimauttaviksi havaittu vaan tarjoaa vaihtoehtoja.


Juuri nyt ollaan enemmän etänä

Keväällä -20  alkanut koronakausi on nyt istuttanut meidät ruudun ääreen kommunikoimaan toistemme kanssa kuvaruudulla. Yleisenä huomiona on, että ketään ei enää kiinnosta tehdä sitä yhtään sen enempää kuin on välttämätöntä. Etätyön pakko on sopeuttanut meitä digitaaliseen arkeen. Verkossa tapahtuvan opettamisen ja oppimisen kynnys on madaltunut. Kuinka siis lähteä rakentamaan verkkoon myös hyvää yhteisöllisyyttä, sitä tärkeää kansalaisopiston vahvuutta, jota ei haluta unohtaa. Miten on mahdollista tuoda verkkovälitteiseen opettamiseen yhteisöllisyyttä toteuttavia vuorovaikutuksen elementtejä? Opettajat haluavat mahdollistaa oppimisen, osallistumisen ja yhteisöllisyyden hankalinakin aikoina ja ovat ahkerasti etsineet  ja testanneet verkkovuorovaikutuksen välineitä. 



Miten hankkeet auttavat meitä arkisessa työssä


VSDigi-hankkeen pilotti tarjosi Lapuan kansalaisopistolle mahdollisuuden tarjota opettajille lisäoppia verkkovuorovaikutuksen menetelmistä. Aloitimme välineistä. Tutustuimme koulutuksessa etänä tapahtuvan opettamisen tekniikkaan ihan konkreettisesti. Katsoimme kouluttajan kanssa, miten luento välitetään reaaliaikaisesti verkkoon.


Opimme asettelemaan kameran valoon nähden oikein. Saimme tietoa laitteista, joiden avulla ääni saadaan mukaan digitaaliseen lähetykseen. Nyt olemme tilanteessa, jossa luennon lähettäminen etänä ei enää ole vain etäinen haave. Konkreettinen tekeminen, se että asioihin vaan tartutaan, madaltaa sen kynnyksen, mikä kaiken uuden teillä usein on korkeana. Pulmallisista tilanteista voidaan selvitä helpommin yhdessä.






Opettajille on järjestetty verkkokurssien tiimoilta useilla hankkeilla paljonkin koulutusta. Yksi  koulutusten aikainen havainto oli, että tarvitaan enemmän konkreettisia käyttökokemuksia  digitaalisten työkalujen käytöstä. Pilotin myötä pohdittiin, millaisella toimintatavalla voidaan helposti järjestää kokeilumahdollisuuksia. Opettajat haluavat kokeilla digihärpäkkeitä, ennenkuin käyttävät niitä kursseilla. Matalan kynnyksen minityöpaja-toimintamalli muodostui verkkokurssiopiskelujen yhteydessä. Olemme nyt järjestäneet muutamia minityöpajoja, joissa vuorovaikutustyökaluja on testailtu. Ketterä toimintatapa ei kuormita arkea, minityöpajoista muodostui välipaloja, joissa luovuuskin pääsi valloilleen. Minityöpajat ovat jääneet työyhteisömme toimintatavaksi. Mainio asia, että kun opit itse, voit samalla jakaa osaamista muille.



Järjestämämme työpajat ovat kiinnostaneet myös muita kaupungin yksiköitä ja jatkossa työpajoja eri teemoilla tullaan järjestämään myös eri yksiköiden henkilöstölle. Näin saamme jaettua omaa kasvanutta osaamistamme myös oman organisaation ulkopuolelle.Toivottavasti saamme myös opiskelijat innostumaan kommunikoinnista ruudun välityksellä. Kokeillaanko yhdessä?







VS_Digi-hankkeen pilotilla, Vuorovaikutus verkossa, etänä-läsnä, muodostetun minityöpaja -toimintamallin esittely löytyy Lapuan kansalaisopiston Peda.net sivulla. 




Kirjoittaja: Anna-Kaarina Perko, projektipäällikkö Lapuan kansalaisopisto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti